Pidän joskus kotiopiskelupäiviä ihan vain, jotta säästäisin
ajassa, joka kestää kulkea yliopistolle ja takaisin. Tänä keväänä on
pikkuhiljaa alkanut tuntua siltä, että nämä kotiopiskelupäivät eivät ole olleetkaan
niin hyvä idea, sen tarkemmin asiaa erittelemättä. Eli siirsin tänään taas
perseeni yliopiston pyörötuolille ja aloin lukea seuraavaksi lukupiirikerraksi
luettavaa teoreettista artikkelia. (Tämän kurssin artikkelit esittelevät aina
jotakin teoreettista viitekehystä ja ovat toisinaan aika korkealentoisia. Sanakirjasta
ei ihan aina ole apua, koska kirjoittajat ovat joskus keksineet käsitteitä
omasta päästään.)
Aamupäivä meni itseasiassa hämmästyttävän hyvin! Aluksi häiritsi
vähän, kun vieressä eräs nainen tykitti näppäimistöään tuhatta ja sataa, ja siitä
lähti helkkarinmoinen kolina, mutta kun sain korvatulpat korviini, sain todella
hyvin luettua! Sitten menin lounaalle ja palasin puoli tuntia myöhemmin sorvin
ääreen. Tai no tietokoneen, eikös ne ole ihan sama asia? ;) Sitten alkoi
pahasti tökkiä. Etenin etanavauhtia ja joka toinen lause herätti jotakin
mielleyhtymiä, joita oli sitten pakko tietenkin jäädä pohtimaan. No etenin
kuitenkin hitaasti mutta varmasti. Kunnes törmäsin termin ”anthemion” alkuperäisen
merkityksen selitykseen. (Artikkelissa sitä käytettiin aivan eri merkityksessä.)
”Anthemion is a Greek word meaning a floral pattern of particular complexity.”
Olematta varma, että edes ymmärsin määrittelyn oikein
(vaikka kaikki sanat lauseessa olivat tuttuja), mieleeni alkoi yhtäkkiä piirtyä
ja tulvia kukikasta kaavaa, jota mieleni lähti sitten jossakin vaiheessa rikkomaan
ja värillinen kukkakuvio ryhtyi rönsyilemään kaavan pysyessä koko ajan taustalla.
Ja nimenomaan ”piirtyä” aivan kuin näkymättömät siveltimet olisivat vetäneet
viivoja ja laajentaneet kuviota. Kaikki tämä tapahtui jotenkin kuin itsestään ponnistelematta
ja vaikka tuntui, että seurasin kuvion laajenemista jonkin aikaa,
todellisuudessa hetki taisi olla suhteellisen lyhyt. Näin tämän mielessäni
jotenkin hyvin elävästi samaan aikaan kun silmäni tuijottivat ulkopuolista
todellisuutta. Tietoisuuteni oli kuitenkin keskittynyt mielensisäiseen
näköhavaintoon. Mielenkiinnolla seurasin, minkä värin mieleni valitsisi
seuraavaksi. Täytyi sanoa itselleni, että ei ollenkaan hassumpaa.
Seuraavaksi nostin katseeni ikkunasta ulos ja näin viereisen
rakennuksen harmaanvalkoisen ulkoseinän ikkunariveineen ja vesiränneineen.
Jotenkin tästä rytmisestä graafisten muotojen sarjasta yhdessä näiden päässäni
olevien kukkakuvioiden kanssa lähdin siirtämään kukkakuviota seinälle kiertämään
joitakin ikkunoista. Myöhemmin kun tämä kuvio oli hävinnyt päästäni, jäin
kuitenkin ihailemaan harmaata paljasta seinää, ja totesin, että se on oikeastaan
aika kaunis sellaisenaankin. Muistin, että olenhan minä aina pitänyt graafisista
muodoista. Ja vaikka seinä olisi ollut jotenkin ränsistyneempi, rumuuskin on
oikeastaan aika kaunista. Ja muistin, miten lukiossa aikanaan tykkäsin tehdä tosi
paljon kuvistöitä, joissa rumuus ja kauneus kohtaavat, vanhuus ja uutuus,
kovuus ja pehmeys, rytmi ja sen rikkoutuminen, jin ja jang. Ja joskus on hauska
selvittää, miten pitkälle kuvaa voi jatkaa ilman, että se, ydin kärsii?
Jäin pidemmäksikin aikaa vain tuijottamaan seinää tietokoneen
näytön yli. Näytin varmaan tosi tyhmältä. Visio oli poissa, mutta jäin leikittelemään
sillä, minkälaisia erilaisia maalauksia itseasiassa olisi hauska tehdä ikkunarivien
väliin. Tätä seurasi myös jonkinlainen motorinen levottomuus. Jos joku olisi
antanut minulle A) luvan ja B) välineet, olisin varmasti siirtynytkin pihalle
maalaamaan seinää. Tähän loppui artikkelin lukeminen. 3/4 artikkelista sain
luettua. 1/4 on vielä jäljellä ja pohdintapaperi siitä kirjoittamatta. Miten ihmeessä
saan itseni lukemaan artikkelin loppuun ja kirjoittamaan siitä sivun tekstiä,
kun mun pääni on täynnä muotoja ja värejä?!
Tämäkin täysin väärin ajoitettu blogiteksti on seurausta siitä, että oli pakko päästä luomaan jotakin korvaavaa. Ja blogiteksti on tekstilajina todella helppo. Nyt pitäisi tosiaan siirtyä takaisin näiden vaikeampien juttujen pariin..... uaargh...
PS. Minulla ei siis oikeasti ole ADD-diagnoosia, mutta epäilen sitä itselläni. En jaksa mennä tutkimuksiin, koska en näe riittävästi hyötyä siitä.