Apuvälineet esittelyssä 1/2 - visuaalinen tuki

Tämä seuraava on ihan peruskauraa kaikille, joilla on erityislapsia. Ulkopuolisille aihe voi olla vähän puuduttava. Eniten hyödyt ehkä sinä lukija, joka epäilet, että lapsellasi on jotakin, mutta sitä ei ole vielä tutkittu. Puheterapeutit, toimintaterapeutit ja muut erityislasten kanssa työskentelevät suosittelevat vahvasti kuvatukien käyttöä. Kuvatukien käytöstä on kuitenkin hyötyä kaikille lapsille, ei vain erityislapsille. Sen vuoksi päiväkodeissakin pyritään yhä enemmän käyttämään kuvatukia. Tutkimusten mukaan noin 80% ihmisistä hahmottaa ja oppii parhaiten visuaalisesti. Koko meidän ympäröivä maailmamme on täynnä kaikenlaisia kuvia: liikennemerkeistä opasteisiin (missä wc, hissi, lastenhoitohuone ja invapaikka) ja kielloista (esim. syödä ja juoda jossakin paikassa) kehotuksiin (esim. kerätä koirankakat roskikseen). Kuvallisia opasteita on siis kaikkialla ja parasta niissä on niiden pysyvyys. Puhuttu sana tai lause katoaa saman tien, mutta kuvaan voi pysähtyä miten pitkäksi aikaa hyvänsä. Se myös pysyy aina samanlaisena jokaisella käyttökerralla, kun taas kielellä saman asian voi ilmaista useammalla eri tavalla ja viesti voi olla jossakin määrin tulkinnanvaraista. Kuvilla voi vahvistaa puhutun viestin perille menemistä ja parantaa vuorovaikutusta kun asian kertominen sanoilla on vaikeaa. On selvää, että lapsille, joilla on kielenkehitys pahasti viivästynyttä, kuvat ovat välttämättömät. Kuitenkin myös monet lapset, joilla on haasteita toiminnanohjauksessa, hyötyvät kuvista merkittävästi. Mitä tapahtuu tai pitäisi tehdä ja missä järjestyksessä? Meidän perheessä parasta kuvissa onkin se, miten niillä voi hahmottaa ajankulua ja rutiineja lapselle. Milloin on päiväkotipäivä ja milloin kotipäivä? Kuinka monta päivää on vielä synttäreihin? Ja millon ne mummi ja ukki oikein tulee? Ensimmäisenä esittelyssä onkin meidän…

1) Viikkokalenteri

Viime viikko oli mukavan rauhallinen. Joskus kalenteri näyttää
paljon täydemmältä. Kuvat on printattu Papunetistä.

Otimme kuvat käyttöön vajaa vuosi sitten ja muistan, miten meidän lapset ottivat innolla kuvat vastaan. Lapset olivat ylpeitä siitä, että heillä on samanlainen kalenteri kuin päiväkodissa. Värikoodit auttavat muistamaan, missä päivässä ollaan menossa silloinkin, kun viikonpäivien nimet eivät ole lapsella vielä hallussa. Huomasin heti, miten viikkokalenterin käyttö rauhoitti lapsia, erityisesti tätä meidän vanhempaa lasta. Maailmasta ja elämästä tuli lapselle heti paljon ennustettavampaa. Ennen kalenterin käyttöön ottoa SI-lapsi kysyi minulta liioittelematta joka päivä: ”Äiti, onko sulla tänään kuoro?” ja ”Tuleeko tänään Ryhmä Hau?”. En ole varmaan kertaakaan kuullut näitä kysymyksiä sen jälkeen, kun otimme viikkokalenterin käyttöön. Kuoro on siis jotain kamalaa, koska silloin äiti on jopa kokonaisen illan poissa. Jokaiseen maanantaihin on hyvä varautua henkisesti jo edeltävinä päivinä. ;)

Aina joskus käytän kalenteria myös päiväohjelman havainnollistamiseen. Siihen kuitenkin tarvitsisi jo toisen alustan tai vain puhtaan seinän, koska koko päivän kuvat eivät meinaa mahtua viikkokalenteriin. Jotkut harrastavat vain osittaisia kuvasarjoja, joissa ei ole koko päivä, vaan esim. aamutoimet, iltatoimet tai isommilla lapsilla mitä pitää tehdä heti koulun jälkeen (välipala, koiran ulkoiluttaminen ja läksyt). Tällaisia olen itsekin miettinyt, koska en halua antaa vaikutelmaa, että koko päivän tai koko elämän tarvitsee olla ohjelmoitu. En halua myöskään herättää turhia odotuksia, jos suunnitelmat muuttuvat ja kaikki ei menekään siten kuin kuvissa oli ennustettu. Viikkokalenteri on kuitenkin meille tosi tärkeä. Viikkokalenterista näkee juhlat, tapahtumat, kyläilyt, neuvolakäynnit, lääkärikäynnit, parturit, toimintaterapiat ynnä muut lapselle tärkeät ja ehkä myös jännittävät tulevat tapahtumat. Meillä on myös vuosikalenteri lapsille, josta näkee vuodenajat ja kuukaudet ja missä kuukaudessa ollaan menossa.

2) Vessan opasteet 

Meillä harjoitellaan nyt sitä, miten vessassa toimitaan itsenäisesti. Mulla oli jostain syystä vaikeuksia löytää Papunetistä yksityiskohtaisempia ohjeita käsien pesuun ja vessassa käymiseen, vaikka tiedän siellä sellaisia olevan. Kyllästyin etsimiseen, joten päätin sitten kuitenkin piirtää ohjeet itse. Olen aikeissa piirtää kuvaopasteet myös vessanpöntön viereen, mutta en ole vielä ehtinyt tehdä sitä. Vessan ovessa on sitten Papunetistä printatut kuvat muistutuksena vessan vetämisestä ja käsien pesusta.

Pukemisen kanssa en ole vielä jaksanut käyttää kuvia, vaikka sitä suositellaan. Ehkä pitäisi, koska se on niin turhauttavaa välillä. Mun on kuitenkin vaikea uskoa, että ne tuntoherkälle inhottavat vaatteet menevät sen sutjakammin päälle, miten lähemmäs naamaa tungen housujen kuvaa. Jossakin vaiheessa otamme vaatekortitkin kyllä varmaan käyttöön. (Ja nyt on toisaalta ollut pitkä lämmin kesä. Talvella nämä pukemisasiat tulevat taas ajankohtaisemmiksi.) Jotkut pitävät kuvanippua kaulan ympärillä roikkuvassa hihnassa, jotta ne ovat aina helposti saatavilla. Minä en vain jaksa. Kuvien käyttöä pitää harjoitella. Se ei tule luonnostaan. Vähän kerrallaan, niin hyvä tulee.

3) Piirtäminen

Kun pitää nopeasti hahmottaa lapselle esimerkiksi syy-seuraus suhteita, piirtäminen on oivallinen keino. Sarjakuvamaisesti voi piirtää tikku-ukoilla, mitä tapahtui ensin, mitä sitten, mikä oli lopputulos ja mikä meni pieleen. Sitten sinne vähän vihaisia ja surullisia naamoja loppuun, jos jotakuta on sattunut tai tullut paha mieli. Sitten voi piirtää miten kivasti asiat olisivat voineet mennä, jos lapsi olisi toiminut toivotulla tavalla. Ja loppuun leveästi hymyileviä naamoja. ;)

Miehen työmatkoja usein demonstroin piirtämällä. Tämän vinkin sain ihan lähipiiristä. Jokaisen päivän lopuksi laitetaan rasti ruutuun ja siitä nähdään kuinka monta päivää on vielä jäljellä siihen, että isä palaa kotiin. Alussa lentokone nousee tai auto ajaa jonnekin, sitten ruudukko väliin ja lopussa lentokone laskeutuu ja lopuksi vielä kuva koko perheestä yhdessä. Piirustusjäljestä ei lapsille piirtäessä tarvitse välittää. Kyse on ihan pikapiirustuksista, joiden on tarkoitus havainnollistaa asioita.

4) Tunnekortit

Nämä hommasin jo ennen kuin pikkusisko syntyi. Arvasin etukäteen, että pikkusiskon syntymä tulee olemaan kova pala meidän SI-pojalle, mutta en todellakaan arvannut, että ihan niin iso pala. Näiden avulla me sitten onnistuimme käsittelemään tunteita. Jos tunteiden nimeäminen on vaikeaa, niin voi näyttää kortista, että tältä nyt tuntuu. Myös aikuinen voi näyttää lapselle, että tältä äidistä nyt tuntuu (samalla kun nimeää tunteen). Jossain vaiheessa noin kolmevuotiaana hän ihan innostui näistä korteista ja halusi, että käydään läpi kaikki kortit, nimetään kaikki tunteet ja mietitään yhdessä, että mitähän sudelle on käynyt, kun se näin tuntee. Olen joskus huvikseni pyytänyt valitsemaan vaikka viisi korttia kuvaamaan sitä, että minkälainen päivä tänään on ollut. On tullut paljon tietoa lapsen päivästä sitä kautta.

5) Liikennevalot

Näitä käytin jonkin verran noin vuosi sitten ja ilokseni huomasin, että ne jossain määrin auttoivat minua olemaan huutamatta. Sitten näiden käyttö jäi pois, kun tuli niin seesteinen kausi, että koin ne tarpeettomiksi. Nyt olen aikeissa ottaa nämä uudestaan käyttöön, mutta on muutama asia, jotka haluan tehdä ensin. Haluan perustaa sellaisen rauhoittumispaikan, johon meneminen punaisen valon tullessa ei tuntuisi niin rangaistukselta. Näiden on tarkoitus auttaa lasta itseään hahmottamaan sitä, että missä sfääreissä oma vireystila menee. Ylivirittyneenä voi hommat mennä ihan yli överiksi, ja siitä tulisi antaa keltainen valo. Seuraavan kerran näytetään vielä keltaista. Kahden keltaisen jälkeen tulee punainen. Vähän niinkuin jalkapallossa. Punaisesta on pakko katkaista meneillä oleva toiminta ja viedä lapsi rauhoittumaan. Väkivaltainen käytös on sellaista, mistä tulisi näyttää suoraan punaista ja heti katkaista tilanne. Rauhoittumisen jälkeen pitää tietysti myös käsitellä tilanne, mutta ensin rauhoittumaan. Tajusin jokin aika sitten lukiessani taas näistä jutuista, että olen käyttänyt liikennevaloja ihan väärin. Vihreää tulisi näyttää aina eniten. Olen aiemmin käyttänyt ihan liian vähän vihreää, koska se tuntuu niin epäluonnolliselta tulla nyt heiluttelemaan vihreää naaman eteen, että voi kun niin hienosti jaksat keskittyä legoihin ja olla tappelematta siskon kanssa. Mua varmasti ärsyttäis, jos vaikka koittaisin lukea kirjaa ja joku tulis heiluttelemaan jotain mun naaman eteen. Mutta jotenkin täytyisi ottaa tämä systeemi taas käyttöön, koska siitä on hyötyä sekä lapselle että vanhemmille. Kaikki mikä estää mua huutamasta on bonusta...