1) Viikkokalenteri
Viime viikko oli mukavan rauhallinen. Joskus kalenteri näyttää paljon täydemmältä. Kuvat on printattu Papunetistä. |
Otimme kuvat käyttöön vajaa vuosi sitten ja muistan, miten
meidän lapset ottivat innolla kuvat vastaan. Lapset olivat ylpeitä siitä, että
heillä on samanlainen kalenteri kuin päiväkodissa. Värikoodit auttavat
muistamaan, missä päivässä ollaan menossa silloinkin, kun viikonpäivien nimet
eivät ole lapsella vielä hallussa. Huomasin heti, miten viikkokalenterin
käyttö rauhoitti lapsia, erityisesti tätä meidän vanhempaa lasta. Maailmasta ja
elämästä tuli lapselle heti paljon ennustettavampaa. Ennen kalenterin käyttöön
ottoa SI-lapsi kysyi minulta liioittelematta joka päivä: ”Äiti, onko sulla
tänään kuoro?” ja ”Tuleeko tänään Ryhmä Hau?”. En ole varmaan kertaakaan
kuullut näitä kysymyksiä sen jälkeen, kun otimme viikkokalenterin käyttöön.
Kuoro on siis jotain kamalaa, koska silloin äiti on jopa kokonaisen illan
poissa. Jokaiseen maanantaihin on hyvä varautua henkisesti jo edeltävinä
päivinä. ;)
Aina joskus käytän kalenteria myös päiväohjelman havainnollistamiseen. Siihen kuitenkin tarvitsisi jo toisen alustan tai vain puhtaan seinän, koska koko päivän kuvat eivät meinaa mahtua viikkokalenteriin. Jotkut harrastavat vain osittaisia kuvasarjoja, joissa ei ole koko päivä, vaan esim. aamutoimet, iltatoimet tai isommilla lapsilla mitä pitää tehdä heti koulun jälkeen (välipala, koiran ulkoiluttaminen ja läksyt). Tällaisia olen itsekin miettinyt, koska en halua antaa vaikutelmaa, että koko päivän tai koko elämän tarvitsee olla ohjelmoitu. En halua myöskään herättää turhia odotuksia, jos suunnitelmat muuttuvat ja kaikki ei menekään siten kuin kuvissa oli ennustettu. Viikkokalenteri on kuitenkin meille tosi tärkeä. Viikkokalenterista näkee juhlat, tapahtumat, kyläilyt, neuvolakäynnit, lääkärikäynnit, parturit, toimintaterapiat ynnä muut lapselle tärkeät ja ehkä myös jännittävät tulevat tapahtumat. Meillä on myös vuosikalenteri lapsille, josta näkee vuodenajat ja kuukaudet ja missä kuukaudessa ollaan menossa.
Aina joskus käytän kalenteria myös päiväohjelman havainnollistamiseen. Siihen kuitenkin tarvitsisi jo toisen alustan tai vain puhtaan seinän, koska koko päivän kuvat eivät meinaa mahtua viikkokalenteriin. Jotkut harrastavat vain osittaisia kuvasarjoja, joissa ei ole koko päivä, vaan esim. aamutoimet, iltatoimet tai isommilla lapsilla mitä pitää tehdä heti koulun jälkeen (välipala, koiran ulkoiluttaminen ja läksyt). Tällaisia olen itsekin miettinyt, koska en halua antaa vaikutelmaa, että koko päivän tai koko elämän tarvitsee olla ohjelmoitu. En halua myöskään herättää turhia odotuksia, jos suunnitelmat muuttuvat ja kaikki ei menekään siten kuin kuvissa oli ennustettu. Viikkokalenteri on kuitenkin meille tosi tärkeä. Viikkokalenterista näkee juhlat, tapahtumat, kyläilyt, neuvolakäynnit, lääkärikäynnit, parturit, toimintaterapiat ynnä muut lapselle tärkeät ja ehkä myös jännittävät tulevat tapahtumat. Meillä on myös vuosikalenteri lapsille, josta näkee vuodenajat ja kuukaudet ja missä kuukaudessa ollaan menossa.
2) Vessan opasteet
Meillä harjoitellaan nyt sitä, miten
vessassa toimitaan itsenäisesti. Mulla oli jostain syystä vaikeuksia löytää
Papunetistä yksityiskohtaisempia ohjeita käsien pesuun ja vessassa käymiseen,
vaikka tiedän siellä sellaisia olevan. Kyllästyin etsimiseen, joten päätin sitten kuitenkin piirtää ohjeet itse. Olen aikeissa piirtää kuvaopasteet myös vessanpöntön viereen, mutta en ole vielä ehtinyt tehdä sitä. Vessan ovessa on sitten Papunetistä printatut kuvat muistutuksena vessan vetämisestä ja
käsien pesusta.
Pukemisen kanssa en ole vielä jaksanut käyttää kuvia, vaikka sitä suositellaan. Ehkä pitäisi, koska se on niin turhauttavaa välillä. Mun on kuitenkin vaikea uskoa, että ne tuntoherkälle inhottavat vaatteet menevät sen sutjakammin päälle, miten lähemmäs naamaa tungen housujen kuvaa. Jossakin vaiheessa otamme vaatekortitkin kyllä varmaan käyttöön. (Ja nyt on toisaalta ollut pitkä lämmin kesä. Talvella nämä pukemisasiat tulevat taas ajankohtaisemmiksi.) Jotkut pitävät kuvanippua kaulan ympärillä roikkuvassa hihnassa, jotta ne ovat aina helposti saatavilla. Minä en vain jaksa. Kuvien käyttöä pitää harjoitella. Se ei tule luonnostaan. Vähän kerrallaan, niin hyvä tulee.
Pukemisen kanssa en ole vielä jaksanut käyttää kuvia, vaikka sitä suositellaan. Ehkä pitäisi, koska se on niin turhauttavaa välillä. Mun on kuitenkin vaikea uskoa, että ne tuntoherkälle inhottavat vaatteet menevät sen sutjakammin päälle, miten lähemmäs naamaa tungen housujen kuvaa. Jossakin vaiheessa otamme vaatekortitkin kyllä varmaan käyttöön. (Ja nyt on toisaalta ollut pitkä lämmin kesä. Talvella nämä pukemisasiat tulevat taas ajankohtaisemmiksi.) Jotkut pitävät kuvanippua kaulan ympärillä roikkuvassa hihnassa, jotta ne ovat aina helposti saatavilla. Minä en vain jaksa. Kuvien käyttöä pitää harjoitella. Se ei tule luonnostaan. Vähän kerrallaan, niin hyvä tulee.
3) Piirtäminen
Miehen työmatkoja usein demonstroin piirtämällä. Tämän vinkin sain ihan lähipiiristä. Jokaisen päivän lopuksi laitetaan rasti ruutuun ja siitä nähdään kuinka monta päivää on vielä jäljellä siihen, että isä palaa kotiin. Alussa lentokone nousee tai auto ajaa jonnekin, sitten ruudukko väliin ja lopussa lentokone laskeutuu ja lopuksi vielä kuva koko perheestä yhdessä. Piirustusjäljestä ei lapsille piirtäessä tarvitse välittää. Kyse on ihan pikapiirustuksista, joiden on tarkoitus havainnollistaa asioita.
4) Tunnekortit
Nämä hommasin jo ennen kuin pikkusisko syntyi. Arvasin etukäteen, että pikkusiskon syntymä tulee olemaan kova pala meidän SI-pojalle, mutta en todellakaan arvannut, että ihan niin iso pala. Näiden avulla me sitten onnistuimme käsittelemään tunteita. Jos tunteiden nimeäminen on vaikeaa, niin voi näyttää kortista, että tältä nyt tuntuu. Myös aikuinen voi näyttää lapselle, että tältä äidistä nyt tuntuu (samalla kun nimeää tunteen). Jossain vaiheessa noin kolmevuotiaana hän ihan innostui näistä korteista ja halusi, että käydään läpi kaikki kortit, nimetään kaikki tunteet ja mietitään yhdessä, että mitähän sudelle on käynyt, kun se näin tuntee. Olen joskus huvikseni pyytänyt valitsemaan vaikka viisi korttia kuvaamaan sitä, että minkälainen päivä tänään on ollut. On tullut paljon tietoa lapsen päivästä sitä kautta.
5) Liikennevalot
Näitä käytin jonkin verran noin vuosi sitten ja ilokseni huomasin, että ne jossain määrin auttoivat minua olemaan huutamatta. Sitten näiden käyttö jäi pois, kun tuli niin seesteinen kausi, että koin ne tarpeettomiksi. Nyt olen aikeissa ottaa nämä uudestaan käyttöön, mutta on muutama asia, jotka haluan tehdä ensin. Haluan perustaa sellaisen rauhoittumispaikan, johon meneminen punaisen valon tullessa ei tuntuisi niin rangaistukselta. Näiden on tarkoitus auttaa lasta itseään hahmottamaan sitä, että missä sfääreissä oma vireystila menee. Ylivirittyneenä voi hommat mennä ihan yli överiksi, ja siitä tulisi antaa keltainen valo. Seuraavan kerran näytetään vielä keltaista. Kahden keltaisen jälkeen tulee punainen. Vähän niinkuin jalkapallossa. Punaisesta on pakko katkaista meneillä oleva toiminta ja viedä lapsi rauhoittumaan. Väkivaltainen käytös on sellaista, mistä tulisi näyttää suoraan punaista ja heti katkaista tilanne. Rauhoittumisen jälkeen pitää tietysti myös käsitellä tilanne, mutta ensin rauhoittumaan. Tajusin jokin aika sitten lukiessani taas näistä jutuista, että olen käyttänyt liikennevaloja ihan väärin. Vihreää tulisi näyttää aina eniten. Olen aiemmin käyttänyt ihan liian vähän vihreää, koska se tuntuu niin epäluonnolliselta tulla nyt heiluttelemaan vihreää naaman eteen, että voi kun niin hienosti jaksat keskittyä legoihin ja olla tappelematta siskon kanssa. Mua varmasti ärsyttäis, jos vaikka koittaisin lukea kirjaa ja joku tulis heiluttelemaan jotain mun naaman eteen. Mutta jotenkin täytyisi ottaa tämä systeemi taas käyttöön, koska siitä on hyötyä sekä lapselle että vanhemmille. Kaikki mikä estää mua huutamasta on bonusta...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti