Mammaystävyydestä

Eräs mammaystäväni on parin viikon päästä muuttamassa Alankomaihin pysyvästi. Olen haikeana miettinyt yhteisiä muistojamme niiltä neljän vuoden ajalta, kun me ollaan tunnettu.

Kaikki, joilla on vauvoja ja/tai pikkulapsia, ovat huomanneet, että nehän ovat kuin koiria. Ainakin mitä tulee kodin seinien ulkopuolella liikkumiseen. Vaikka ennen lapsiakin juttelin jonkin verran tuntemattomien kanssa, niin lasten kanssa ei montaa päivää ole ollut, jolloin minulta ei oltaisi tultu kyselemään jotakin minun lapsistani.

Jutteleminen ja pintapuolinen tutustuminen on siis äideille helppoa, mutta entä ihan ystävystyminen? Tutustuin nicaragualaiseen mammaystävääni leikkipuistossa paria kuukautta myöhemmin kuin olimme juuri palanneet Irlannista Suomeen. Oikeastaan tutustuin ensin hänen mieheensä, sitten hänen anoppiinsa ja lopulta häneen itseensä.

Siinä vaiheessa, kun esikoiseni oli noin vuoden ikäinen, olin aika innostunut itse juttelemaan ja tutustumaan uusiin ihmisiin. Minua ei haitannut vielä siinä vaiheessa keskustelut univajeesta ja rintaruokinnasta – olivathan ne ajankohtaisia minullekin! Lisäksi Irlannissa olin niin tottunut juttelemaan kaikkien kanssa, että tapa siirtyi joksikin aikaa myös Suomeen. Ajan mittaan suomalaistuin ja käännyin uudestaan sisäänpäin.

Kuitenkin huomasin pian, että meillä on nicaragualaisen ystäväni kanssa muutakin puhuttavaa kuin lapsen pituus ja ruokailutottumukset. Molemmilla oli tutkija-apurahoja jatkuvasti hakeva tutkijamies, jotka siihen aikaan tekivät paljon töitä kotona. Molemmat meistä oli kandidaatintutkinnon suorittaneita, joilla oli kuitenkin maisteriopinnot vielä kesken, ja alatkin liippasivat edes jotakuinkin läheltä. Meillä oli suurin piirtein saman ikäiset pojat ja myöhemmin olimme samaan aikaan uudestaan raskaana ja molemmat saivat myös tytöt. Meillä oli myös joitakin yhteisiä mielenkiinnon kohteita, kuten tanssiminen. Jaoimme toistemme kanssa iloja ja suruja. Meillä oli siis paljon muutakin puhuttavaa.

Olen tullut siihen tulokseen, että yksi iso syy siihen, miksi hoitovapaa-aikaisesta ystävästä voi tulla niin tärkeä, on sen merkitys omalle jaksamiselle. Silloin kun väsymys oli kaikkein syvintä, eikä olisi yhtään huvittanut nousta sängystä ylös, oli mukavaa, jos pystyi motivoimaan itseään päivän ohjelmalla. Treffit kivojen ihmisten kanssa sai muistamaan, miksi tänäänkin kannattaa nousta ylös. Mammaystävästä sai myös vertaistukea. Ja kyllä hänessä ihmisenä oli jotakin ihan poikkeuksellisen lämminhenkistä.

En ikinä unohda niitä hetkiä, kun syvimmästä uupumuksestani huolimatta jaksoin mustine silmänalusineni työntää rattaita ylämäkeä 20 min. heidän kotiovelleen ja vastaan tuli halaten värikkääseen asuun pukeutunut kiharapäinen nainen, joka tarjosi minulle maailman parasta nicaragualaista kahvia. Hänen kanssaan nauraessa tuntui kuin jokainen solu kehossa olisi herännyt uudelleen henkiin.

Hän ei toki ollut ainoa mammaystäväni, mutta se kaikkein merkittävin. Siskoni ja serkkuni olivat tietysti myös mammaystäviäni, koska olen ollut myös heidän kanssaan samaan aikaan hoitovapaalla. Kävin myös todella paljon läheisessä avoimessa päiväkodissa, jossa juttelin päivittäin muiden äitien ja isien kanssa. Siellä oli lastentarhanopettaja, joka piti muskaria, askartelua, temppurataa ym. lapsille.

Mielestäni jokainen äitiys-, isyys,- vanhempain- ja hoitovapaalla oleva vanhempi tarvitsee mammaystävän tai isäystävän. Ne ovat isovanhempien lisäksi iso jaksamista tukeva tekijä. Jos sinulla on jo sellaisia, onneksi olkoon! Mikäli sellainen sinulta vielä uupuu, osallistu aktiivisesti kaikkeen paikkakunnalla tarjottavaan toimintaan ja juttele ihmisille aktiivisesti. Usein se jää tasolle: ”mikä sun lapsesi nimi on ja kuinka vanha se on”, mutta sekin tekee hyvää ja koskaan ei voi tietää kehen tutustuu. Minäkin juttelin varmaan satojen äitien kanssa ja vain yhdestä tuli ystäväni.

Pyydä rohkeasti vanhemman puhelinnumeroa, jos huomaat lapsesi viihtyvän jonkun tietyn lapsen seurassa. Lapsellekin on kivaa, jos puistossa on vastassa tuttuja kavereita. Jos olet ulkona tutustunut uusiin ihmisiin, voit kutsua ne teille kotiin myös. Ja kun olet tutustunut uuteen ystävääsi, sen kanssa voi tavata myös ilman lapsia. On ihan mukava käydä välillä tuulettumassa leffassa tai baarissa aikuisten kesken ja kerrankin voi jutella ilman sataa keskeytystä.

Nyt vaan mietin, milloin sitä varaisin lentoliput Nijmegeniin…

Paluu arkeen

Niin se aika vierii. Kesäloma tuli ja meni. Kohta lapset ovat olleet jo pari viikkoa päiväkodissa ja yhtäkään blogitekstiä en ole vielä tähän mennessä ehtinyt rustata. On ollut paljon järjesteltäviä asioita (niihin sen tarkemmin menemättä) ja elämä on taas tuntunut aika kaoottiselta. Kesäloma oli ihana ja virkistävä. Harrastimme vähän kotimaanmatkailua majatalossa nukkuen ja vietimme aikaa molemmilla sukumökeillä. Näiden lisäksi vietimme myös hieman kaupunkilomaakin. Vaikka lasten kanssa olikin ihanaa lomailla, niin kyllä tämä yksinolokin tuli selkeästi tarpeeseen.

Vietimme myös SI-pojan 5-vuotissyntymäpäiviä pari päivää päiväkodin alettua. Lasten kutsut ovat vielä järjestämättä, koska olemme odotelleet, että kaikki loputkin kaverit palaavat lomiltaan. Olin jo varautunut järjestämään kaiken itse, mutta onneksi poika on haluamassa Hop lop -synttärit, koska oli jonkun kaverinsa sellaisilla. Vähemmän järjesteltävää meille vanhemmille ja sokerihumalaiset lapset saavat mennä kuluttamaan energiaansa trampoliineihin ja kiipeilytelineisiin. Nähtäväksi jää, miten pojan pää kestää elämänsä ekoja kaverisynttäreitä…

Loma ja arki - molemmissa on puolensa, kun erityislapsiperheen haasteita miettii. Olla nyt kiireettömästi päivät pitkät luonnonhelmassa leikkimässä, kalastelemassa, marjoja poimimassa ja vedessä polskimassa. Aikuinen saa kyllä olla koko ajan vahtimassa ja omaa aikaa ei juuri ole. Rutiinittomuus on asia, joka tuntui isompaa hämmentävän ajoittain. En tiedä, olisiko viikkokalenteri ja kuvatuet pitänyt ottaa mukaan mökille. Etenkin niinä hetkinä, kun poitsu valitteli tylsyyttä ja ettei ole mitään tekemistä, hän oli kiinnostunut siitä, kuinka monta päivää on vielä jäljellä mökillä ja visuaalinen tuki olisi ollut hyvä. (Toki fiksumpana ihmisenä olisin ottanut paperilehtiön ja kynän käteen, mutta olin itsekin aika lomamoodissa.) Olin kuitenkin päättänyt, että nyt ollaan lomalla myös kaikista kuvista ja kalentereista, ja joka tapauksessa molemmat lapset tuntuivat suurimman osan ajasta nauttivan olostaan mökillä. Luonnon rauhoittava vaikutus on kyllä iso tekijä. Minullekin iski taas se haave, että jonakin päivänä me muutetaan jonnekin vähän enemmän maalle tai pienemmälle paikkakunnalle.

Mutta jos jotain tästä lomasta opin, niin helle – se ei sovi meidän pojalle. (Eikä minulle.) Onneksi se on jo hellittänyt. Lomalla tuli myös syötyä ihan liikaa makeaa. Vieroitus on kuitenkin onnistunut pikkuhiljaa. Enää lapset eivät kysy automaattisesti päivällisen jälkeen, että mitä on jälkiruuaksi. Helteiden vähennyttyä, myös jatkuva jäätelön kaipuu on laantunut. Helteellä juotiin enemmän mehua, mutta molemmat lapset ovat ottaneet veden ja maidon tyytyväisinä vastaan taas.

Molemmat ovat olleet väsyneempiä päiväkodin alettua. Ryhmän vaihdos isommalla ja suuri määrä uusia ihmisiä pienemmän vanhassa ryhmässä taitaa rasittaa jonkin verran molempia näin alussa. Täytynee vielä aikaistaa nukkumaanmenoa entisestään, kun tänäkin aamuna sain vedettyä isomman sängystä väkisin siinä vaiheessa, kun oli jo ihan pakko nousta ja aamutoimien tekemisessä jo kiire. Ylipäänsä tästä eteenpäin pitäisi myös entistä enemmän kiinnittää huomiota rauhoittumiseen, koska päiväkotikuviot selvästi kuormittavat nyt ja paljon.

Lapset, etenkin vanhempi, innostui kesän aikana sellaisista lapsille suunnatuista ohjatuista mielikuvitusmatkoista, jotka löysin YouTubesta. Kertoja antaa yleensä alussa ikätason mukaisesti ohjeita myös hengitykseen ja rauhoittumiseen, mutta aika pian alkaakin mielikuvitusmatka. Musiikit taustalla ovat ihania yleensä ja kertojan ääni on miellyttävä kuunnella. Etenkin isompi tykkää nykyään kuunnella näitä nukkumaan mennessä. Tekijän nimi on Kuparikettu ja hän tekee rentoutus- ja meditaatioäänitteitä myös aikuisille. Vahva suositus kaikille. Ei vain erityisperheille.

Jatkossa kirjoitan varmaankin jollakin teemalla aina, mutta piti laittaa tällainen päiväkirjamainen blogiteksti loman jälkeen merkiksi siitä, että elossa ollaan! Mukavaa syksyn alkua kaikille!