Lasten kasvatuksesta

Luin tässä äsken lyhyen blogitekstin Mll:n sivuilta otsikolla "Huonosti kasvatettujen lasten vanhemmat". Ihan mainio. Vähän tynkä. Olen lukenut vastaavanlaisia monia viiden vuoden aikana. Otsikko yrittää hämätä. Jokainen vähänkin älykäs yksilö tajuaa, että teksti ei viittaa huonoihin vanhempiin. Toki varmaan muutama vahingoniloinen saattaa tekstin lukea ja pettyä, kun se ei puolustanutkaan omaa näkemystä siitä, että jotkut vaan ovat niin paskoja.

"Tiedättehän vanhemmat, jotka antavat lastensa juosta kaupassa, eivät vaadi lastaan tervehtimään tai kuljettavat eskari-ikäistä rattaissa. Curling-vanhempia, uraäitejä tai syrjäytyneitä. Välinpitämättömiä vanhempia, jotka eivät osaa asettaa rajoja lapsilleen. Kasvatusta arvioidaan helposti lopputuloksen kautta. Jos lapsi syö ja nukkuu hyvin, pärjää päiväkodissa ja koulussa, löytää kavereita, on reipas ja käyttäytyy nätisti, se kertoo vanhempien erinomaisuudesta. Vai kertooko?" Näin alkaa Eeva Oksasen blogiteksti.

"Kasvatusta arvioidaan helposti lopputuloksen kautta." Tätä lausetta jäin miettiimään. En ollenkaan pyri väittämään, etteikö kasvatuksella ja vanhempien teoilla olisi mitään merkitystä. Ja etteikö voisi olla hyviä ja huonoja vanhempia. Tai etteikö kaikki vanhemmat voisi olla toisinaan hyviä ja toisinaan huonoja. Kaikilla on huonoja päiviä tai huonoja kausia. Kun omat voimat ovat loppu, silloin ei ehkä jaksa olla paras mahdollinen vanhempi lapsilleen.

Kuitenkin myös hyvin väsyneenä ja uupuneena vanhempi saattaa antaa parastaan ja toimia ihan oikein. Ongelma ulkopuolisen silmiin on siinä, ettei se välttämättä tuota aina välitöntä tulosta. TV-sarjat, kuten Supernanny, antavat sellaisen kuvan, että kaikki "kasvatukselliset" ongelmat olisivat ratkaistavissa välittömästi ja oikeilla toimilla voisi saavuttaa hyvinkin nopeita tuloksia. Tai ehkä näin onkin, mikäli ongelma onkin luokiteltavissa puhtaasti "kasvatukselliseksi" ja ulkoisen käytöksen katsotaan yksin olevan kasvatuksen kaivattu lopputulos. Yleensä vanhemmat myös toivovat. että lapsista kasvaa terveitä, ei-neuroottisia, ihmissuhteisiin kykeneviä ja itsestään huolehtimaan kykeneviä aikuisia hyväkäytöksisyyden lisäksi. Jos lapsella on jokin sairaus tai neurologinen poikkeavuus (autismi, adhd, tourette, SI-häiriö), hänen temperamenttinsa on haastava tai poikkeaa muun perheen temperamentista tai perheessä on ollut menetyksiä tai kriisejä tai mitä vaan, niin haastava käytös ei kuitenkaan ole aina pelkästään kasvatuksesta kiinni.

Silloin kun meillä oli tosi rankkaa, niin olisin toivonut saavani enemmänkin vahvistusta sille, että monet asiat, joita teen, ovat ihan oikein. (Sain kyllä vahvistusta, mutta sitä ei koskaan voi saada liikaa.) Esimerkiksi resepti mustasukkaisuuteen oli se, että pyritään antamaan mahdollisimman paljon kahdenkeskistä äiti-lapsi -aikaa mustasukkaiselle. Tämä oli varmasti ihan oikein, mutta sitä sai pian huomata, ettei millään omilla teoilla tuntunut olevan mitään vaikutusta. Se riittämättömyyden tunne oli jäätävä. Mikään määrä kahdenkeskistä aikaa ei varmastikaan olisi nopeuttanut merkittävästi prosessia, johon tuntui parhaiten auttavan vain aika. Kuitenkin ilman sitä systemaattisesti toistuvaa kahdenkeskistä aikaa, olisi menty vielä pahemmin metsään. Luovuttaminen ei ole vaihtoehto, vaikka se kävisikin joskus mielessä. Se, ettei saa polvessa olevaa haavaa paranemaan sekunnissa puhaltamalla, ei tarkoita sitä, että seuraavaksi pitäisi amputoida koko jalka.

Minun reseptini:
1) tee "oikein" (mitä se sillä hetkellä sinusta ja ammattilaisista tuntuukaan olevan)
2) jatka systemaattisesti oikein tekemistä, vaikka tuntuisi, ettei sillä ole mitään vaikutusta
3) arvioi aina välillä, että se, mitä teet tosiaan on "oikein" (lue kirjoja, keskustele ammattilaisten kanssa, kokeile välillä jotain muuta ja palaa vanhaan, jos se tuntuukin paremmalta)
3) hyväksy se, että asioiden tilaan vaikuttaa moni asia, ja kaikki ei ole sinun vallassasi
4) älä odota näkeväsi mitään muutoksia tai tuloksia kuukausiin tai edes vuosiin
5) muista, että monen asian suhteen aika tekee kuitenkin tehtävänsä: lapset on biologisesti ohjelmoitu kypsymään ja oppimaan asioita, hyvällä esimerkillä on iso merkitys, koska lapset oppivat mallista, vanhan sanonnan mukaan aika myös parantaa haavat
6) muista, että lapsen käytöksellä on aina jokin syy, oli se mikä hyvänsä, jos pääset jyvälle juurisyistä, pystyt auttamaan kaikkein parhaiten (jos se on temperamentti, oot vaan kusessa, sori)
7) muista positiivisen vahvistaminen
8) ole itsellesi armollinen, äläkä välitä arvostelijoista

Supernännissä ärsyttää se, että hän opettaa, että kun teet asian x, siitä seuraa y. Ohjelmaformaatissa keskitytään myös vain pelkkään ulkoiseen käytökseen. Hänellä on kuitenkin mielestäni paljon hyviä juttuja, joten en kannata myöskään hänen täydellistä teilaamistaan. Pitäisi varmaan ottaa itsekin häneltä oppia siitä, miten lapsille esim. pitäisi puhua. Laiskuuttani en aina jaksa asettua sinne lapsen tasolle tai muutenkaan varmistua siitä, että mulla on puheyhteys. Sit turhaudun, kun mua "ei kuunnella". ;)

Missään tapauksessa en myöskään yritä tällä blogikirjoituksellani sanoa, etteikö kasvatuksella olisi mitään merkitystä. Mutta jos se olisi vaan sarja yksipuolisia tekoja vanhemman suunnalta, niin "huonoja vanhempiakaan" ei olisi. Jokainen voisi ostaa sen yhden manuaalin (koska enempää kirjallisuutta aiheesta ei tarvittaisi) ja nappia painamalla tulisi lapsista toivotunlaista käytöstä. Harmillisesti kasvatus on vuorovaikutusta ja vuorovaikutus ei ole aina helppoa. Vaikka voit opetella siinä paremmaksi (mitä Supernannykin opettaa), olet siinä kuitenkin vain toinen osapuoli.