Kirje 28-vuotiaalle itselleni

Hei 28-vuotias minä!

Onneksi olkoon! Olet raskaana ja odotat ensimmäistä lastasi. Pian olet pienen poikavauvan äiti. Kirjoitan sinulle täältä tulevaisuudesta, jotta voisit välttää monta virhettä. Oikeastaan mitään aikakonetta ei ole keksitty, etkä koskaan pääse lukemaan tätä kirjettä, ja joudut valitettavasti käymään läpi monta vaikeaa tilannetta. Ehkä kuitenkin joku muu voi lukea tämän ja välttää samat virheet. Suurin ongelmasi tulevaisuudessa on, että stressaat turhaan tai taistelet vastaan väärissä asioissa. Oikeissa asioissa taas et löydä riittävästi itsevarmuutta ja rohkeutta taistella, kun pitäisi. Ja sanoinko jo, että stressaat liikaa ja ihan turhaan?

Ensimmäinen synnytyksesi lähestyy. Älä suostu turhaan synnytyksen käynnistämiseen! Synnytyksesi halutaan käynnistää vain siksi, että ruuhkaisessa sairaalassa on kerrankin tilaa ja sinua ei haluta enää katsoa raskaana, kun viikot ovat 42+1. Kaikki on hyvin! Vauva voi hyvin, äiti voi hyvin, sykkeet ja napanuoran virtaukset ovat loistavat, lapsivettä on riittävästi, eikä ole raskausdiabetestä tai muitakaan komplikaatioita. Todennäköisesti lapsesi alkaa syntyä pari päivää myöhemmin ihan itsekseen ja kokemus saattaa olla paljon miellyttävämpi niin sinulle kuin vauvallekin. Mikäli ei synny, ja joudutaan kuitenkin käynnistämään, älä nyt herran tähden suostu Cytotec-käynnistykseen! Se on vatsahaavalääke ja sen valmistaja on kieltänyt sen käytön synnytyksen käynnistämiseen. Yhdysvalloissa ja joissakin Länsi-Euroopan maissa sitä ei käytetä. Käynnistysmenetelmiä on muitakin.

Viikko synnytyksen jälkeen päädyt takaisin sairaalaan päivystykseen. Kuumetta on reippaasti yli 40 astetta kaikista mömmöistä huolimatta. Päädyt kohtutulehduksen takia tiputukseen sairaalaan. Sen pitäisi kuulemma olla 2-3 päivän keikka, mutta vietätkin sairaalassa viikon perhehuoneessa vauvan ja miehen kanssa. Tulehdusarvot ovat hirvittävän korkeat, laskevat hitaasti ja leukosyytit sahaavat edestakaisin. Viikon päästä pääset kuitenkin onneksi jo kotiin ja jatkat antibiootteja suun kautta. Valitettavasti tulehdus alkaa vaikuttaa rintamaidon tuotantoon.

Kyllä - kukaan ei kiellä, etteikö äidinmaito olisi parasta, mitä pieni vauva voi saada. Vauva saa siitä vastustuskykyä ja imetys on lyömätön läheisyyden muoto (ja listaus imetyksen eduista on paljon tätä pidempi). On myös totta, että vauvan elimistö sulattaa hieman heikommin vieraan eläimen maidon proteiineja ja saattaa altistaa allergioille. Mutta ihan oikeasti: imetys ei ole sen arvoista, että ensimmäiset pari kuukautta pidät vauvaa nälässä, niin että sen paino laskee ja nukut äärimmäisen huonosti seuraavat pari kuukautta, vietät aikaasi enimmäkseen pumppaamalla maitoa rintapumpulla, pesten ja steriloiden välineitä, ravaten neuvolassa punnituskäynneillä, ja joutuen tiukkaan 2 tunnin syöttövälin ohjelmaan. Joskus jääräpäisyydestä on hyötyä, mutta tässä tapauksessa ei. Imetys ei ole äitiyden mittari. Se ei myöskään ole sen arvoista, että heittäydyt hankalaksi potilaaksi ja alat kinaamaan hoitohenkilökunnan kanssa sairaalassa vauvan asioista sen sijaan, että. keskittyisit paranemaan ja kuhertelemaan hyvin ruokitun vauvan kanssa. Heillä saattaa ammattihenkilöinä olla parempaa tietoa kuin sinulla. Se ei ole myöskään sen arvoista, että katkeroidut ja monta viikkoa putkeen suunnittelet katkeria palautekirjeitä sairaalaan, joita et kuitenkaan ehdi kirjoittaa kaikelta pumppaamiselta, tiskaamiselta ja univajeelta. Oikeastaan voisit lähettää sinne kiitos-kirjeen. "Lapsivuodekuumeeseen" kuoltiin ennen vanhaan. Miten olisi vaikka: "Kiitos, että pelastitte henkeni."

Vaikean alun jälkeen elämä alkaa taas tuntua mukavalta ja nautit olla vanhempain- ja hoitovapaalla. Kun poikasi on noin 2-vuotias, miehesi kysyy sinulta ensimmäisen kerran "Oletko koskaan ajatellut, että meidän poika saattaisi olla autistinen?" Tässä vaiheessa kyllä olet. Olet jo viikkoja tai kuukausia googlaillut kaikenlaisia vaihtoehtoja. No autismia hänellä ei ole. Mutta 4 vuoden iässä hänet testautetaan erikoistoimintaterapeutilla ja hänellä todetaan sensorisen integraation häiriö. Se ei ole sinun vikasi. Se ei johdu siitä, että joit kerran alkoholia raskausviikolla viisi, kun et vielä tiennyt olevasi raskaana.

SI-häiriöstä johtuen monet sellaiset asiat tulevat olemaan vaikeita, jotka muissa perheissä tuntuvat olevan helppoja. Et ole huono äiti, kun lapsesi on vaipoissa vielä siirtyessään 3-4-vuotiaiden päiväkotiryhmään. Lapsesi ei tunne pissahätää samoin kuin muut. Se ei johdu huonosta pottatreenistä. Et ole huono äiti, kun motorisesti kömpelön lapsesi pukeminen on vaikeaa. Et ole huono äiti, kun aistihakuinen 3-vuotiaasi on koko ajan muiden lasten kimpussa. Et ole huono äiti, kun työnnät "liian isoa" lasta rattaissa. Et ole huono äiti, kun toisinaan suutut uhmaikäiselle, joka ei ole kuullut, että sen vaiheen kuuluisi mennä joskus ohikin. Listaa voisi jatkaa. Ennen kaikkea älä vertaa lastasi muihin lapsiin.

Kun saat toisen lapsen, ja esikoispoikasi saa pikkusiskon, se on ison kriisin paikka esikoiselle ja sitä myöten koko perheelle. Pyydä apua! Älä mieti, että se menee varmaan kohta ohi tai palvelut on tarkoitettu niille, joilla on "oikeita ongelmia". Sinulla on ihan riittävän oikeita ongelmia ja olet kaiken avun arvoinen. Repeat: Olet kaiken avun arvoinen.

Poikasi ensimmäisten elinvuosien aikana tulee usein hetkiä, kun ajattelet, ettet enää jaksa. Kyllä sinä jaksat. Tiedän, koska olen ollut siellä. Jaksat paljon enemmän kuin luulet. Jaksat, koska elämä ei ole vain sitä paskaa. Jaksat, koska poikasi ei ole pelkästään ärsyttävä, vaan myös valloittava. Hän on super-empaattinen, oikeudentuntoinen, todella lahjakas joissakin asioissa, fiksu, pohdiskeleva, huumorintajuinen ja helposti innostuva. Niin ja tosi söpö. Sen lisäksi hän on hyvin määrätietoinen ja jääräpäinen, mikä ei ole vanhemmista mukavaa. Voit kuitenkin ajatella, että ehkä siitä on aikuisena hyötyä. Ehkä hän on se, joka sitoo nuorena miehenä itsensä puuhun ja pelastaa sen viimeisen ikimetsän avohakkuilta.

Ja kaikkeen muuhun: älä stressaa! Se on niin turhaa!! Maailma on täynnä kasvatusfilosofioita, todellisia ja kuviteltuja odotuksia, omia odotuksia, perheenjäsenten odotuksia ja yhteiskunnan odotuksia. On aivan helvetin sama työnnätkö lasta rattaissa vai kannatko kantoliinassa, nukutteko perhepedissä vai lapsi omassa sängyssään, väännätkö kaikki soseet itse luomutuotteista vai annatko lapselle purkkiruokaa. Sinä tiedät, mikä on sinulle ja perheellesi juuri kullakin hetkellä paras ratkaisu. Ja kukaan ei tule jälkeenpäin antamaan arvosanaa sinulle.

Rakkaudella,

minä