Värikkäitä tuntoaistimuksia?

Muutama päivä sitten rupesin toden teolla miettimään, voisiko meidän poika olla synesteettikko. Koskaan aiemmin en ole tullut asiaa edes ajatelleeksi tai edes tiennyt mitä se on. Ei niin, että sillä sinänsä kauheasti väliä olisi. Kyseessä on suhteellisen neutraali ilmiö - vain hieman erilainen tapa aistia maailmaa. Tosin olen lukenut, että siitä voi olla paljon hyötyä asioiden muistamisessa! Ainakaan siitä ei pitäisi olla juurikaan haittaa. Aistiylikuormitus voi tulla vähän herkemmin (mut niinhän se nyt muutenkin tulee!). Yleensä synesteetikot kuvailevat aistimuksiaan miellyttäviksi tai neutraaleiksi.

Synestesia on yksinkertaistetusti sitä, kun jonkun aistikanavan aistimukset synnyttävät myös toisen aistikanavan alueelle kuuluvia aistimuksia. Joku voi nähdä väreinä kuulemansa sävelet (jotkut tosiaan näkevät silmiensä "edessä" esim. keltaisen kolmion vaikkapa A-sävelen kuullessaan, toisille syntyy vain vahva assosiaatio, että kyseinen A-sävel on keltainen), toiselle äänteet voi olla myös makuja (esim. K-äänne voi maistua mansikalta). Erilaisia mahdollisia yhteyksiä on monia. Synestesiaan liittyy myös aistimusten yhdistäminen opittuihin ja luokiteltaviin asioihin, kuten kirjaimiin, numeroihin, viikonpäiviin, sointuihin jne. Kaikilla vastasyntyneilla on synestesiaa. Synesteetikkojen aivojen hermoverkot eivät ole iän myötä karsiutuneet normaalisti ja joidenkin aivoalueiden välille jää ylimääräisiä yhteyksiä.

En tiedä varmasti, onko pojallani synestesiaa. Epäilykseni kuitenkin heräsi, kun hän viimeksi valitteli sitä, että pesusieneen ei saa laittaa saippuaa*. Kysyin, miksi se tuntuu niin pahalta ja sain vastaukseksi: "koska se on valkoista". Saippua ei oikeastaan edes ollut valkoista, vaan vaaleanruskeaa (tosin sen vaahto kyllä varmaan olisi ollut). Samoin kermavaahto ei kuulemma tunnu suussa kivalta, koska se on valkoista. Olen ajatellut, että ehkä hän yhdistää valkoisen värin jonkinlaiseen kutittavaan tuntemukseen. Myös joidenkin vaatekappaleiden kohdalla olen saanut jonkin värin vastaukseksi, kun olen yrittänyt tiedustella, miksi se ei tunnu hyvältä päällä. Olen vain unohtanut, mitkä värit ovat olleet kyseessä, koska en ole pitänyt asiaa tärkeänä. Tästä eteenpäin taidan haastatella poitsua vähän useamminkin...

Koska vaahdot nyt yleensä ovat valkoisia, eikä väriyhteys siinä tapauksessa ole synesteetikkojen tapaan ihan random (vaan saattaisi olla opittu mielleyhtymä), toinen vaihtoehto synestesian sijaan voisi olla se, että hän on myös visuaalisesti herkkä. Ehkä hän ei vain yksinkertaisesti pidä valkoisesta väristä. Visuaalinen herkkyys olisi hyvin saattanut jäädä huomaamatta, koska kuulo-, tunto-, vestibulaarinen ja propriosepitiivinen aisti ovat olleet niin merkittävästi yliherkkiä, ainakin kun viimeksi testattiin. Nyt saattaisi tulla erilainen tulos. Synestesia on kuitenkin esim. autisteilla huomattavasti yleisempää kuin koko väestöllä. Jopa 20% autisteista on synesteettikkoja, ja olisikohan autisteista noin 80 prosentilla (älkää ottako tätä totuutena, mutta tätä luokkaa) myös SI-häiriö. En sitten tiedä, mitkä olisivat synesteettikkojen prosenttimäärät pelkässä SI-häiriössä ilman autismia. Ehkä jotain samaa?

Oli synestesiaa tai ei, kiinnostuin selvittämään asiaa lisää, koska kyseessä on kiintoisa ilmiö. Ja mikäli hänellä synestesiaa on, äitinä olen kiinnostunut ymmärtämään lastani mahdollisimman hyvin. Sitten tietäisin vielä paremmin esim. minkälaisia vaatteita kannattaa ostaa ja mitä asioita kannattaa välttää. Ja oishan se nyt kiva, jos voisi kutsuilla sanoa, että "poikani ei ole nirso, valkoinen väri vain kutittaa kitalakea".

PS. Jos synestesia kiinnostaa, suomenkielinen wikipedia on sitten ihan peestä. Käyttäkää englanninkielistä. Minunkaan tietoni eivät siis ole vielä tätä laajemmat, mutta ajattelin kyllä lainata kirjastosta jonkun kirjan aiheesta, kunhan ehdin.

PPS. Jos haluatte kokeilla, miltä se tuntuu, käyttäkää LSD:tä. Se palauttaa aivot "vauvankaltaiseen" tilaan. Tai sitten älkää kokeilko... ;)

*Älkää nyt vain antako mulle luentoa siitä, miten lapsen herkkä iho ei tarvitse saippuaa, eikä sitä tarvitse pestä pesusienellä. Kestin jo yhden illan sitä, että mun kysymystäni kommentoitiin vertaistukiryhmässä jatkuvasti aiheen vierestä. Toimintaterapeutin vinkkejä olemme käyttäneet sensorisen integraation parantamiseksi, sienen tapauksessa noin kerran viikossa. Tiedän, etteivät näin pienet tarvitse saippuaa ja sientä, ja jos kenenkään iho alkaa näyttää ruttoiselta, lopetamme toiminnan välittömästi ja jatkamme vain neitseellisellä vedellä suihkuttaen tai viemme sairaalaan, mikäli oikea ruttoepidemia on kyseessä.

Lasten kasvatuksesta

Luin tässä äsken lyhyen blogitekstin Mll:n sivuilta otsikolla "Huonosti kasvatettujen lasten vanhemmat". Ihan mainio. Vähän tynkä. Olen lukenut vastaavanlaisia monia viiden vuoden aikana. Otsikko yrittää hämätä. Jokainen vähänkin älykäs yksilö tajuaa, että teksti ei viittaa huonoihin vanhempiin. Toki varmaan muutama vahingoniloinen saattaa tekstin lukea ja pettyä, kun se ei puolustanutkaan omaa näkemystä siitä, että jotkut vaan ovat niin paskoja.

"Tiedättehän vanhemmat, jotka antavat lastensa juosta kaupassa, eivät vaadi lastaan tervehtimään tai kuljettavat eskari-ikäistä rattaissa. Curling-vanhempia, uraäitejä tai syrjäytyneitä. Välinpitämättömiä vanhempia, jotka eivät osaa asettaa rajoja lapsilleen. Kasvatusta arvioidaan helposti lopputuloksen kautta. Jos lapsi syö ja nukkuu hyvin, pärjää päiväkodissa ja koulussa, löytää kavereita, on reipas ja käyttäytyy nätisti, se kertoo vanhempien erinomaisuudesta. Vai kertooko?" Näin alkaa Eeva Oksasen blogiteksti.

"Kasvatusta arvioidaan helposti lopputuloksen kautta." Tätä lausetta jäin miettiimään. En ollenkaan pyri väittämään, etteikö kasvatuksella ja vanhempien teoilla olisi mitään merkitystä. Ja etteikö voisi olla hyviä ja huonoja vanhempia. Tai etteikö kaikki vanhemmat voisi olla toisinaan hyviä ja toisinaan huonoja. Kaikilla on huonoja päiviä tai huonoja kausia. Kun omat voimat ovat loppu, silloin ei ehkä jaksa olla paras mahdollinen vanhempi lapsilleen.

Kuitenkin myös hyvin väsyneenä ja uupuneena vanhempi saattaa antaa parastaan ja toimia ihan oikein. Ongelma ulkopuolisen silmiin on siinä, ettei se välttämättä tuota aina välitöntä tulosta. TV-sarjat, kuten Supernanny, antavat sellaisen kuvan, että kaikki "kasvatukselliset" ongelmat olisivat ratkaistavissa välittömästi ja oikeilla toimilla voisi saavuttaa hyvinkin nopeita tuloksia. Tai ehkä näin onkin, mikäli ongelma onkin luokiteltavissa puhtaasti "kasvatukselliseksi" ja ulkoisen käytöksen katsotaan yksin olevan kasvatuksen kaivattu lopputulos. Yleensä vanhemmat myös toivovat. että lapsista kasvaa terveitä, ei-neuroottisia, ihmissuhteisiin kykeneviä ja itsestään huolehtimaan kykeneviä aikuisia hyväkäytöksisyyden lisäksi. Jos lapsella on jokin sairaus tai neurologinen poikkeavuus (autismi, adhd, tourette, SI-häiriö), hänen temperamenttinsa on haastava tai poikkeaa muun perheen temperamentista tai perheessä on ollut menetyksiä tai kriisejä tai mitä vaan, niin haastava käytös ei kuitenkaan ole aina pelkästään kasvatuksesta kiinni.

Silloin kun meillä oli tosi rankkaa, niin olisin toivonut saavani enemmänkin vahvistusta sille, että monet asiat, joita teen, ovat ihan oikein. (Sain kyllä vahvistusta, mutta sitä ei koskaan voi saada liikaa.) Esimerkiksi resepti mustasukkaisuuteen oli se, että pyritään antamaan mahdollisimman paljon kahdenkeskistä äiti-lapsi -aikaa mustasukkaiselle. Tämä oli varmasti ihan oikein, mutta sitä sai pian huomata, ettei millään omilla teoilla tuntunut olevan mitään vaikutusta. Se riittämättömyyden tunne oli jäätävä. Mikään määrä kahdenkeskistä aikaa ei varmastikaan olisi nopeuttanut merkittävästi prosessia, johon tuntui parhaiten auttavan vain aika. Kuitenkin ilman sitä systemaattisesti toistuvaa kahdenkeskistä aikaa, olisi menty vielä pahemmin metsään. Luovuttaminen ei ole vaihtoehto, vaikka se kävisikin joskus mielessä. Se, ettei saa polvessa olevaa haavaa paranemaan sekunnissa puhaltamalla, ei tarkoita sitä, että seuraavaksi pitäisi amputoida koko jalka.

Minun reseptini:
1) tee "oikein" (mitä se sillä hetkellä sinusta ja ammattilaisista tuntuukaan olevan)
2) jatka systemaattisesti oikein tekemistä, vaikka tuntuisi, ettei sillä ole mitään vaikutusta
3) arvioi aina välillä, että se, mitä teet tosiaan on "oikein" (lue kirjoja, keskustele ammattilaisten kanssa, kokeile välillä jotain muuta ja palaa vanhaan, jos se tuntuukin paremmalta)
3) hyväksy se, että asioiden tilaan vaikuttaa moni asia, ja kaikki ei ole sinun vallassasi
4) älä odota näkeväsi mitään muutoksia tai tuloksia kuukausiin tai edes vuosiin
5) muista, että monen asian suhteen aika tekee kuitenkin tehtävänsä: lapset on biologisesti ohjelmoitu kypsymään ja oppimaan asioita, hyvällä esimerkillä on iso merkitys, koska lapset oppivat mallista, vanhan sanonnan mukaan aika myös parantaa haavat
6) muista, että lapsen käytöksellä on aina jokin syy, oli se mikä hyvänsä, jos pääset jyvälle juurisyistä, pystyt auttamaan kaikkein parhaiten (jos se on temperamentti, oot vaan kusessa, sori)
7) muista positiivisen vahvistaminen
8) ole itsellesi armollinen, äläkä välitä arvostelijoista

Supernännissä ärsyttää se, että hän opettaa, että kun teet asian x, siitä seuraa y. Ohjelmaformaatissa keskitytään myös vain pelkkään ulkoiseen käytökseen. Hänellä on kuitenkin mielestäni paljon hyviä juttuja, joten en kannata myöskään hänen täydellistä teilaamistaan. Pitäisi varmaan ottaa itsekin häneltä oppia siitä, miten lapsille esim. pitäisi puhua. Laiskuuttani en aina jaksa asettua sinne lapsen tasolle tai muutenkaan varmistua siitä, että mulla on puheyhteys. Sit turhaudun, kun mua "ei kuunnella". ;)

Missään tapauksessa en myöskään yritä tällä blogikirjoituksellani sanoa, etteikö kasvatuksella olisi mitään merkitystä. Mutta jos se olisi vaan sarja yksipuolisia tekoja vanhemman suunnalta, niin "huonoja vanhempiakaan" ei olisi. Jokainen voisi ostaa sen yhden manuaalin (koska enempää kirjallisuutta aiheesta ei tarvittaisi) ja nappia painamalla tulisi lapsista toivotunlaista käytöstä. Harmillisesti kasvatus on vuorovaikutusta ja vuorovaikutus ei ole aina helppoa. Vaikka voit opetella siinä paremmaksi (mitä Supernannykin opettaa), olet siinä kuitenkin vain toinen osapuoli.