Sellainen viikonloppu ja alkuviikko. Olimme mökillä viikonloppuna ja kahden tunnin automatkan aikana lapset riitelivät, huitoivat ja huusivat takapenkillä lähes taukoamatta (ainakin normaalia enemmän). Kun olimme jo melkein perillä, isoveli veti tai väänsi pikkusiskon oikeaa kättä niin, että käsi oli todella kipeä, eikä sisko pystynyt kättään koukistamaan. Onneksi kylmälaukussa oli yksi kylmäpussi toimittamassa kylmäkallen virkaa.
Olen sittemmin saanut kaikenlaisia vinkkejä keskelle laitettavasta matkalaukusta lasten päälle puettaviin piikkiliiveihin (tämä oli vitsi) sekä etupenkkiläisten niskatukiin kiinnitettäviin padeihin, joista lapset voivat katsella leffoja. Ajattelin kyllä mennä vastaisuudessa itse sinne takapenkille, jos näitä tilanteita tulee. Ihmettelen kyllä suuresti, miten autofirmat eivät ole kehittäneet mitään ratkaisua takapenkillä riitelevien lasten taltuttamiseksi. Autobisneksessä liikkuu käsittääkseni kuitenkin aika suuret rahat. Useat vanhemmat antaisivat toisen kätensä jonkinlaisesta väliseinäratkaisusta autossa.
No, joka tapauksessa mökkiviikonloppu alkoi siten, että ajokortillinen mies lähti viemään pikkusiskoa lähimpään sairaalaan ja kaikeksi onneksi kyseessä olikin "vain" värttinäluun luksaatio. Mielikuvissani neiti oli jo käsi kipsissä seuraavan kuukauden. Tyttö ja isänsä pääsivät kuitenkin mökille vielä myöhään samana iltana tyttö hyvin kipulääkittynä ja käsi kantositeessä. Kun yön yli oli nukuttu, käsi toimi taas kuten ennenkin, eikä ollut enää yhtään kipeä! Lääkäri oli sanonut, että se menee itsestään paikoilleen muutamassa päivässä. Emme kuitenkaan odottaneet, että yhdessä yössä.
Perjantai-iltana poika vain riemuitsi siitä, että pääsee nyt viettämään kahdenkeskistä äiti-poika aikaa, kun isä ja pikkusisko on sairaalassa. Olisi tehnyt mieli sanoa suorat sanat, mutta koitin mahdollisimman maltillisesti kertoa, että mikä meni pieleen ja että tällaista äiti-poika aikaa äiti ei tahdo.
Huonon alun jälkeen pääsimme kuitenkin nauttimaan viikonlopusta ja lauantaina tulivat mummi ja ukkikin mökille. Ohjelmassa oli kalastusta ja saunomista. Lisäksi yritimme etsiä metsästä marjoja, mutta siellä ei ollut yhtään edes puolukkaa. Sen sijaan sienet olivat nousseet oikein urakalla esiin. Molemmat lapset olivat innoissaan sieniä tunnistamassa, poimimassa ja poika sai leikata veitsellä huonot osat irti. Itsehän en tiedä mitään sienistä, joten mummi oli tämän metsäreissun oppaana.
Maanantaina alkoi yliopistolla uusi lukuvuosi. Olin kuitenkin taas nuoremman kanssa kotona, koska silmätulehduksen takia häntä ei voitu viedä päiväkotiin. Lapsi tuntui niin nauttivan siitä, että sai olla pitkästä aikaa äidin kanssa kahdestaan kotona. Ostimme apteekkireissulla hänellekin uusia legoja palkinnoksi saavutetuista pottatarroista ja rakentelimme ja leikimme niillä pitkään. Illalla tuli anoppi hoitamaan lapsia, koska minun piti päästä kuoroon ja miehen piti valmistella seuraavan aamupäivän työjuttuja.
Sinä aikana kun isoäiti oli hoitamassa lapsia tapahtui jotakin neidin vasemmalle kädelle. Lapset istuivat rauhallisesti vierekkäin sohvalla ja isoveli kuulemma "koski" hänen käteensä ja sisko oli tästä niin murheellinen. Ei kuitenkaan itkenyt mitenkään erityisesti. Ja aikuisen silmiin ei tapahtunut mitään kovin ihmeellistä. Mietin nyt, että olikohan siihen sattunut jotakin jo aiemmin, mutta pikkusisko oli vakuuttunut siitä, että pipi tuli isoveljestä, eikä vasen käsi vaikuttanut yhtään kipeältä sitä aikaisemmin.
No me kaikki olimme myöhemmin täysin varmoja siitä, että tämä on nyt jokin psykologinen juttu. "Hän nyt käy läpi näitä perjantain tapahtumia." Lisäksi hän oli kuulemma välillä unohtanut, että käsi on kipeä ja toisinaan käytti sitä kättä ihan hyvin. Seuraavana aamuna alkoi marmatus, ettei tahdo päiväkotiin. Hän haluaa olla kotona äidin kanssa. Käsi on kipeä. Ajatuskupla: "Niinpä niin... Eilen oli niin mukavaa. Tottakai hän haluaisi viettää toisenkin päivän äidin kanssa kahdestaan kotona."
Päiväkodista sitten soitettiin, että kyllä tämä vasemman käden varominen nyt näyttää siltä, että kannattaisi näyttää lääkärille. Siispä suunta terveysasemalle (ja siinä meni toinen päivä lukukauden ensimmäisestä viikosta). Ajattelin mielessäni, että voihan perhana, jos lapsi nyt keksii juttuja päästään saadakseen huomiota. Vaan kyllä sai äiti kakun naamaansa ja piston sydämeensä. Kädessä oli jokin nivelside mennyt jonkin luurakenteen yli väärälle puolelle. Lääkäri napsautti sen nopealla liikkeellä takaisin paikoilleen, mikä sattui vähän, mutta sen jälkeen käsi ja koko neiti muuttui kuin taikaiskusta. Johan rupesi kättä käyttämään entiseen malliin, eikä se kipeältäkään näyttänyt enää tuntuvan. Lääkäri katsoi samalla, että oikea käsi on myös parantunut hienosti.
Siis neljä päivää näiden tapahtumien välissä! Ja toisaalta olen ihmetellyt, ettei mitään terveysasema- tai sairaalakäyntiä vaativaa ole vielä tapahtunut koskaan näitä aiemmin. Voimansäätelyvaikeudet, aistihakuisuus, tunnesäätelyn vaikeudet ja taipumus käydä päälle, kun toisesta lähtee voimakas/ärsyttävä ääni kun ovat osa sensorisen integraation ongelmia, ja nämä meidän muksut painivat joka päivä! Ihan vain siksikin, että se on molemmista kivaa. Poitsu on kyllä ollut levottomampi nyt ryhmänvaihdoksen myötä, mutta uskon kuitenkin, että nämä molemmat tapaukset ovat olleet tavallaan vahinkoja, vaikka riitelyä taustalla olikin ainakin autossa. Täytyy vielä puhua pojan kanssa siitä, miten voi toiseen ihmiseen turvallisesti koskea ja miten ei, ja miettiä ratkaisuja mahdollisten tulevien tilanteiden estämiseksi.
Poitsu on muuten ollut juuri ensimmäistä kertaa toimintaterapiassa ja siellä on ollut pojan mielestä todella kivaa! Voisimme varmaankin kysellä myös toimintaterapeutilta vinkkejä tämän tyyppisten tilanteiden minimoimiseksi. Myös Hoplop-synttäreistään päivänsankari selvisi todella hienosti metelistä ja sokerista huolimatta. Etukäteen jännitti tosi paljon, mutta paikan päällä meni hienosti ja kotiinpaluu sujui ilman sen suurempia harmistumisia juhlien päättymisestä.
Pian tulee seuraava kirjoitus, koska se oli jo ennen viikonloppua melkein valmis.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti